Isojen kaupunkien joukkoliikenteen hintojen vertailu
Vertailimme julkisen liikenteen kerta- ja kuukausilippujen hintoja maailman eri kaupungeissa sekä tarkastelimme hintoja suhteessa kaupunkien keskipalkkaan
Picodi.comin sisältö- ja tutkimustiimi laski, kuinka kauan kestää lukea suosituimmat bestsellerit kannesta kanteen.
Usein elokuvat ja tv-sarjat, joista tulee jättimenestyksiä, ovat suosittujen kirjojen filmatisointeja. Game of Thrones, eli yksi kaikkien aikojen suosituimmista tv-sarjoista, ei ole poikkeus. Palkittu ja monen rakastama sarja perustuu George R. R. Martinin fantasiakirjasarjaan Tulen ja jään laulu. Sarjan kahta viimeistä kirjaa ei ole vielä julkaistu, mutta niitä odotellessa fanit voivat nauttia viidestä jo julkaistusta kirjasarjan osasta. Kaikkien sarjan tähän mennessä julkaistujen kirjojen lukemiseen kuluu aikaa keskimääräisellä suomenkielisen tekstin lukunopeudella yli 136 tuntia. Luku-urakasta ei siis selviä ihan muutamassa illassa.
Toisella sijalla vertailussa ovat tarinat maailman tunnetuimmasta velhosta, eli Harry Potterista. Miljoonat nuoret sekä aikuiset ovat tutustuneet vuosien varrella Pottereiden taikamaailmaan kirjojen ja elokuvien kautta. Jos haluaisi lukea kaikki seitsemän Potter-kirjaa, pitää luku-urakkaan varata 91 tuntia.
Kolmannella sijalla vertailussa ovat vampyyrien ja ihmisten välisiin suhteisiin perustuvat Stephenie Meyerin Houkutus (eng. Twilight) -kirjat. Kirjasarjan osien lukemiseen kuluu aikaa yhteensä noin 48 tuntia.
Mikäli ei halua käyttää tuntikausia bestsellereiden lukemiseen, voi valita lukemiseksi sivumäärällisesti lyhyempiä teoksia. Esimerkiksi Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssin lukeminen kestää keskimääräisellä lukunopeudella vain noin tunnin. Muita lyhyitä bestsellereitä ovat Liisan seikkailut ihmemaassa (lukuaika 2 tuntia) sekä Alkemisti (lukuaika 3 tuntia)
Bestseller-kirjojen listaa dominoivat brittiläiset sekä amerikkalaiset kirjailijat. Toisaalta menestyskirjoja kirjoitetaan myös muilla kielillä kuin englanniksi. Tämän vertailun listauksesta löytyy bestsellereitä muun muassa Venäjältä, Kolumbiasta sekä Italiasta.
Mikäli joku innostuisi nyt lukemaan kaikki tämän vertailun bestsellerit, kestäisi luku-urakka keskimääräisellä lukunopeudella noin 64 päivää. Päästäkseen kyseiseen aikamääreeseen tulisi kirjoja lukea keskimäärin 8 tuntia päivässä.
Mikäli jotakuta kiinnostaisi kokeilla moista luku-urakkaa, riittää siinä haastetta varmasti kovimmallekin lukutoukalle. Toisaalta jos lukee todella nopeasti, voi urakka onnistua kuvattua lyhyemmässäkin ajassa. Mikäli kyseinen lukuhaaste kiinnostaa, on kirjat urakkaan ensin ostettava tai lainattava. Picodista löytyy loistavia e- ja äänikirjapalveluita, joiden tarjonnasta bestsellerit löytyvät varmasti. Kannattaa siis tutustua Bookbeatiin, Storyteliin tai vaikka Elisa Kirjaan ja ottaa lukuhaaste vastaan. Vielä kun hyödynnät cashbackin, niin kustannukset jäävät todella pieniksi.
Vertailuun otettiin mukaan ne bestseller-kirjat, jotka ovat myyneet maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa kopiota. Kirjojen lukemiseen käytetty aika laskettiin sillä oletuksella, että suomenkielistä tekstiä luetaan keskimäärin 195 sanaa minuutissa. Luonnollisesti lukunopeus on yksilöllistä ja riippuu myös luettavasta tekstistä ja sen aihealueesta. Itselle tuttua tekstiä pystyy usein lukemaan nopeasti silmäillen, kun taas vierasta aihealuetta käsittelevää tekstiä voi joutua tavaamaan lähes sanasta sanaan. Esimerkiksi edellisestä käy bestsellereistä Pikku Prinssi. Se on sanamäärällä mitattuna hyvin lyhyt bestseller, mutta toisaalta harva lukee sitä kannesta kanteen tunnissa, kuten pelkkä sanamäärä antaisi olettaa. Monelle teos onkin avautunut paremmin vasta toisella tai kolmannella lukukerralla.
Artikkelin tekstiä ja infograafeja voi vapaasti käyttää sekä kaupallisiin että ei-kaupallisiin käyttötarkoituksiin. Kuitenkin mikäli tekstiä käytetään, olisi toivottavaa kertoa alkuperäinen lähde (Picodi.com) sekä linkittää tälle alasivulle, jotta lukija voi halutessaan käydä tutustumassa myös alkuperäiseen aineistoon. Mikäli haluatte kysyä artikkelista, voitte osoittaa kysymykset osoitteeseen: research@picodi.com.
Vertailimme julkisen liikenteen kerta- ja kuukausilippujen hintoja maailman eri kaupungeissa sekä tarkastelimme hintoja suhteessa kaupunkien keskipalkkaan
Vertailimme tietokoneen komponenttien ja oheislaitteiden hintoja 50 maassa sekä laskimme, kuinka hyvin keskipalkka riittää pelitietokoneen rakentamiseen.
Otimme selvää, kuinka nopeasti Applen uutukaisen saa halutessaan taskuunsa
Picodi.comin tutkimus- ja sisältötiimi otti selvää, mitä mieltä suomalaiset ovat alennusmyynneistä ja erilaisista tarjouskampanjoista